keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Parhaat kiksit

Saan varmaan parhaat kiksit siitä, että minua kontrolloidaan Isännän omaa kehoa hyväksi käyttäen. Tykkään olla sidottuna, mutta vielä enemmän tykkään siitä, että isäntä kahlitsee minut käytten omaa kehon painoa. Yksi ihnannimmista asennoista on se, kun makaan selälleen ja Isäntä melkein istuu rinnan päällä. Omat käteni ovat kroppani myötäsesti Isännän alla. Yleensä minulla on ollut apukäsi, jota olen voinut sitten hyödyntää samalla. Tässä asennossa minä en voi okeastaan mitään. Isäntä saa käyttää suutani, miten parhaaksi näkee. Pidän siitä tunteesta, kun olen täysin toisen käytettävissä. Naama kuolassa ja muissa eritteissä, Isännän kädet hiuksissa, kun hän työntelee kyrpäänsä suuhuni. Ihanaa!

Viime sessio piti olla pikainen. olin Isännältä pyytänyt, josko hän seksiä haluaa, niin ei käytettäisi hommaan kahta tuntia. No se venyi kuitenkin vähän ja en valita. Olen kerran aikasemmin saanut kyrpää keittiön pöydällä. Onneksi meillä on oikein tukeva ja hyvä pöytä tähän tarkoitukseen. Homma jatkui taas kellarissa.

Jossain vaiheessa isäntä veti ja pyöritteli nännejäni todella kovasti. Vaistomaisesti siinä alkaa menemään alaspäin, jos nännejä vedetään alaspäin. Isäntä käskikin minun olla ihan paikallaan. Olisin niin kovasti halunnut lievittää kipua menemällä Isännän käsiä kohti, mutta Isäntä kielsi sen. Tuntui ihanalta, kun hän kuiski korvaani, että vielä vähän, kestät kyllä. Tätä lisää kiitos! Kontrollointia ilman sitomista ym. Jos en pysty seuraa siitä rangaistus. Mikä se rangaistus on, niin se on Isännän päätettävissä.

Olin sohvalla pylly pystyssä ja tällä kertaa sain raipasta ja ruoskasta melko kevyitä iskuja, mutta niitä tuli aikamoinen liuta peräkkäin. Isäntä oli oikein tyytyväinen, kun olin suoriutunut viikon tehtävistä oikein kunniakkaasti, vaikkakin yksi tehtävä jäi melko viime tippaan. Ei vain löytynyt mistään valkosta lankaa.

Isäntä istutti minut sohvalle ja antoi apukäden käteeni. Sen jälkeen hän tuli polvilleen sohvalle minun eteeni. Käteni meni hänen jalkojen välistä omaan jalkoväliini. Isäntä nai minua rintojen väliin ja samalla kohteli rintojani oikein mukavan kovakouraisesti. Tässä asennossa tunsin, että olen vain käyttötavara, jota Isäntä käyttää miten haluaa ja ottaa tarvitsemansa. Sain oikein mukavan orgasmin apukäden avulla. Nautin todella siitä tunteesta, kun olen käytettävänä.

Lopuksi makasin sohvalla kädet kroppani myötäisesti. Olin sopivasti sellaisella korkeudella, että Isäntä sai nussittua minua rintojen väliin. Tähän oli oikein mukava lopettaa. Niin sitä aikaa olikin taas kulunut  1,5 tuntia.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eipä ole D/s suhteen alun jälkeen ollut kolmea päivää ilman seksiä. Olen kyllä ollut ihan poikki useamman päivän. Olen myös äkkäillyt aika urakalla, mutta eipä Isäntä ole asialle hirveästi mitään tehnyt. On hän kyllä yrittänyt, mutta ei se kauheasti auta, jos keittiöstä huudetaan olohuoneeseen, että voitko lopettaa. Kyllä jo kyyti kelpaisia, mutta taitaa Isäntä olla sen verran väsynyt, että en taida edes yrittää. Edellistä sessiota muistellessa. <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti