lauantai 13. helmikuuta 2016

Isäntä esittäytyy

Isäntä haluaisi kertoa jotain itsestään, joten nyt on hänen vuoronsa kirjoittaa.

Ajattelin pienesti esittäytyä. Olen tämä nk. Isäntä.
Palataampa sinne alkuun hetkeksi. Kun Eledal kertoi tästä "suuntautumisestaan", olihan se melkoinen yllätys. Päässä pyöri pientä ja vähän isompaakin ajatusta. Olin kyllä mukana hommassa heti.

Kaikenlaista sähläystä on kyllä ollut, varsinkin siellä ihan alkutaipaleella. Silloin harjoiteltiin ja kokeiltiin asioita useita kertoja viikossa. Ei tainnut kovin montaa iltaa jäädä väliin parin viikon aikana. Ajatuksia uusista jutuista tuli ja meni. Joukossa oli hyviä ja ei niin hyviä ideoita. Joitakin päästiin toteuttamaan jopa.

Ideoita kyllä minulla riitti. Työkseni ajelen rekkaa, joten aikaa oli raapia päätä ja kehitellä uusia juttuja. Kaikenlaisia suunnitelmia on tullut kehiteltyä, pikkutuhmista pervoihin asti. Ei ole ollut yksi tai kaksi kertaa kun rekkaa on ohjastettu kirjaimellisesti aisa kovana.

Yksi ajatus syntyi muistaakseni Lahden moottoritiellä. Se menisi jotenkin näin...
Kun rekassa on yleensä sänky tai parikin, olisipa mukava kahlita Eledal yläpunkkaan jalat levällään sopivaan asentoon. Muistini mukaan punkkakin on sopivalla korkeudella pillun nuolentaan. Kyllä menisi lakisääteinen 45 minuuttia mukavasti levikkeellä vai mitä? Voisihan ajon aikana käyttää vaikka vibraa, siis sellaista missä on kaukoohjain värinän säätöön.


Alkua ja tätä kaikkea on mukava muistella nykyään. Huomaan jo jotain tiettyjä piirteitä sessioissamme joista on tullut se meidän juttu. Olemme siis edistyneet!


Mutta näin lopuksi voin sanoa, että on tämä vaan ollut vitun mukavaa!

Mr. T

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Minun on pakko vielä tästä päivästä tänne lyhyesti kirjottaa. On ollut hyvin hiljaista taas seksin saralla.

Tulin tänään suihkusta ja hääräsin alasti vessassa. Lapset puuhastelivat vierashuoneessa omia juttujaan. Isäntä tuli vessaan ja alkoi vähän hiplaamaan. Taisin innostua tästä vähän enemmän kuin Isäntä oli aluksi tarkoittanutkaan. Vetäisin oven kiinni ja laitoin sen lukkoon. Annoin Isännälle pikaisen käsihoidon samalla, kun hän hieroi klitoristani ja suuteli ym. Tuntui niin hyvältä, mutta nyt ei ollut aikaa oikein muulle. Isäntä tuli hyvinkin pikaisesti vatsalleni. Hyvä näin, koska nyt ei ollut aikaa pitkitellä hommaa.

Siitä sitten Isännälle housut ylös ja takaisin hommiin! :)

Olen tästä tuntenut koko  päivän valtavaa mielihyvää. Ihan vain siitä, että pystyin näin arjen keskellä Isäntää miellyttämään. Olen hymyillyt tänään itsekseni aina kun ajatus on tullut mieleen! :)

Meillä ei kyllä varinaisia sessioita ole ollut pitkään aikaan. Ei se oikeastaan haittaa. Kyllä minä niitä kaipaan, mutta kroppa ei nyt oikein kestä piiskausta ym. Meidän kohdalla se on nyt sitä, että Isäntä määrää suunnan ja minä vähän ohjailen kivun tuottamista ym. sen mukaan, kuinka kipeä juuri silloin olen.

Eledal

4 kommenttia:

  1. Oijoi, olipas kiihottava pätkä mitä Mr T tuossa kirjoitti. Jotenkin se ajatus, että toinen ajaa rekkaa kuin ei mitään ja toinen on takana kiinni sidottuna ja vaikkapa tuntee vaihdekepin liikkeet pillullaan muuttuvanrytmisenä pärinänä. Oh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ajatus siitä, että se työpäivä on sen 9-12 tuntia ja se aika on vain oltava miten Isäntä käskee ym. ;)

      Poista
  2. Kiva oli lukea myös miehesi tekstiä :) Muakin kiihotti tuo fantasia todella paljon. Miltä tuntuisi olla siellä haarat levällään, tuskallisesti odottaen, tietämättä mitä tapahtuu ja milloin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä Isännälle sanoa, että saa kirjoittaa enemmänkin. Sehän vois tänne aina välillä kirjotella noista ideoista. Nyt ei aja pitkää matkaa, niin ei kerkee ihan niin pitkiä fantasiointeja tehdä, kuin kesällä sitten taas. ;)

      Poista